Sunday, October 5, 2014

RUOKARETKELLÄ LOPPUELÄMÄN AJAN

Leena-Maija ja Peetu 2 v.












SYY OLIKIN KILPIRAUHASESSA
Taas jälki-istunnossa... kyllä, yhdeksänvuotias pienikokoinen tyttö istui taas jälki-istunnossa unohdettuaan koulukirjat kotiin. Väsytti, nukutti ja muisti pätki, mutta vasta opettajan toimeliaisuuden ansiosta tällekin jälki-istunnolle saatiin oikea syy – kilpirauhasen vajaatoiminta, autoimmuunityreoidiitti. Siitä on nyt 30 vuotta, kun thyroxinia on tullut popsittua ja kaikki mahdolliset aallonpohjat ja – huiput koettua. Vieläkään se kirottu rauhanen ei ole rauhallinen. Tosin nyt vasta on Thyroxinille alkanut löytyä vaihtoehtoja ja yleensäkin muita hoitomuotoja. 30 vuodessa on tullut hankittua vielä 90 –luvun lopussa astma, vaikkakin lieväoireinen ja pari vuotta sitten seronegatiivinen nivelreuma. Ruokaa ei ole osattu yhdistää kyseisiin sairauksiin, ennen kuin oman ihmettelyn ja etsimisen tuloksena.













RUOKAVALION MERKITYS
Terveellinen ruokavalio on kiehtonut jo toistakymmentä vuotta, lähinnä siitä asti, kun
aloittelin laboratoriohoitajaopintojani vähän alle parikymppisenä. Silloin ei vielä kilpirauhasvaivojen lisäksi ollut riesana, kuin välillä näyttäytyvä aurinkoihottuma ja koivunsiitepölyallergia. Niistähän selvittiin antihistamiinilla, totta kai. Siedätyshoidostakin kuulin ohimennen työharjoit-telussa ja myöhemmin tarttuikin matkaan lähialueelta kerätty hunaja antihistamiinin tilalle. Aurinkoihottuma sai aimo tällin beetakaroteenia ja taintui sillä lopullisesti, siis ainakin tähän päivään saakka.

Muutto uuteen ympäristöön oli uuden alkua













ASTMA
Astma yllätti salakavalasti talvisella juoksulenkillä 1997, oltuani vuoden tupakoimatta. En oikein ymmärtänyt yhtälöä, ennen kuin myöhemmin tuumailtuani homekerrostaloasuntoni ja valtavan työstressin yhteyttä. Stressikokemuksiin osallistui myös kilpirauhanen, joka päätti heittäytyä täysin vallattomaksi ja paukutti hypertyreoosilla mittaamattomissa olevilla S-TSH -arvoilla. Onnekseni tajusin lyödä pelin poikki ja irtisanoutua työpaikastani. Samoin muutin uudelle paikkakunnalle uusiin kuvioihin.

KAMPYLOBAKTEERI - SLE
Uusin vaiva alkoi kummittelemaan 2006 sairastetun kampylobakteeri-infektion ja nivelvaivan laukaisseen influenssan jälkeen. Vasen lonkka äityi välillä niin pahaksi, että käveleminen oli mahdotonta. Ikää oli mittarissa tuolloin 32. Sisulla siitä selviää ja niin tämäkin vaiva jäi melkein unholaan välillä muistutellen pieninä vihlaisuina. Peukalonivelten turvottua työni laboratoriohoitajana hankaloitui, joten tähän otettiin käyttöön Oxiklorin. Huomasin kuitenkin vähähiilihydraattisen ruokavalion toimivan huomattavasti paremmin ja jätin itsenäisesti lääkkeet pois. Etenkin kun sain lääkkeen aiheuttamaan huonovointisuuteen toista lääkettä ja särkylääkkeitä jne. Diagnoosiepäily oli tällöin työnimellä SLE, systemic lupus erythematosus,  koko kehoa vastaan hyökkäävä autoimmuunitauti. Epäilykin oli jo tavallaan helpotus, sillä siten sairauteen saa jonkinlaisen kontaktin ja sitä voi hoitaa – nimittäin ruoalla!


Maalaismaiseman idylli parantaa koko kehoa

















ANTIBIOOTIT SOTKIVAT SUOLISTONI
Jatkoin vähähiilihydraattisella ruokavaliolla voiden tilanteeseen nähden hyvin. Raskaaksi tultuani 2011 lipsuin jonkin verran ruokavaliosta mielihalujeni mukaan, tosin tässä vaiheessa olin gluteenittomalla ruokavaliolla. Olin loistavassa fyysisessä kunnossa ja osallistuin vielä 8 kuukaudella raskaana ollessa Naisten kympille. Esikoiseni syntyi 2012 kesällä ja harmikseni mätäkuu tulehdutti episiotomiahaavan, joka oli pakko hoitaa kahdella antibiootilla. Seurauksena se, että vahvat antibiootit sotkivat suolistoni normaaliflooran totaalisesti ja siitä alkoivat vatsa- ja nivelvaivat. Jo aikaisemmin kipeä lonkka aktivoitui uudelleen, molemmat polvet, peukalot, oikea ranne ja niskanikama tulehtuivat. 6-kuukautisen vauvan hoitaminen oli todella työlästä, etenkin kun en päässyt siinä vaiheessa enää omin voimin ylös sängystä.

FYSIOTERAPIAN NEUVOT AUTTOIVAT
Onnekseni viereisessä korttelissa oli juuri avattu uusi fysioterapia josta sain kuin ihmeellisenä vinkkinä mainoksen postilaatikkooni. Raahauduin reilun 100 metriä vastaanotolle eli kaikki, mitä pystyin kävelemään siinä vaiheessa 40 kg:n kropallani. Paino oli pudonnut 13 kg lihasten menetyksen myötä. Reilun vuoden aikana sain fysioterapiasta todella suuren avun ja kiitän vieläkin RialtoFysion loistavaa fysioterapeuttia mukana kulkevista jumppaohjeista ja neuvoista. Tämä ei kuitenkaan itselleni riittänyt, vaan päätin hankkiutua valvottuun ravintoneuvontaan Kruunuhaan antioksidanttiklinikalle ja pääsinkin funktionaalisen lääketieteen edustajan lääkäri Olli Sovijärven potilaaksi. Sain kattavan ravinto-ohjeistuksen ja aloitin eliminaatiodieetin.

NIVELREUMA
Olin kuitenkin jo HUS Reumapoliklinikan jonossa ja menossa vastaanotolle... Diagnoosin sain helmikuussa 2013 – seronegatiivinen nivelreuma. Laskiaistiistaina reumapkl:n lääkäri purki ruokavalioni ja aloitettiin sytostaatti/kortisoni/särkylääkehoito ja kortisonipistokset. Ehkä oli inhimillistä, mutta ikään kuin kostoksi söin isoimman laskiaispullan, minkä kanttiinista löysin. Reilun puolisen vuotta Metotreksaattia popsineena ja fysioterapiaohjeistuksen ansiosta juoksukuntoon päässeenä aloin sairastella jatkuvasti hengitystieinfektioita.

KEUHKOKUUME
Viimeinen niitti oli syyskuussa 2013 sairastettu keuhkokuume. Infektioiden aikana ei sytostaattihoitoa saa käyttää, joten olin puolisen vuotta ilman koko ajan niiskuttaen, yskien, aivastellen ja kiroten. Palasin töihin lokakuussa 2013, mutta en todellakaan lääkkeiden vaan fysioterapian ja ruokavalion ansiosta. Mittani tuli täyteen jatkuvaa sairastelua, joten muutimme kaupungista maalle puhtaaseen ilmanalaan luomutilalle. Ei enää sytostaatteja, kiitos! Niin ja mahdollisuuksien mukaan myös muut reumalääkkeet saavat mennä romukoppaan.

LÄÄKITYS JÄÄ POIS
Huhtikuussa 2014 pystyin jättämään myös särkylääkkeet kokonaan pois, lääkityksenä enää laskevana annoksena kortisoni. Elämän suurin ihme tapahtui, olinkin taas raskaana. Sitä mahdollisuutta ei sytostaattipotilaalla ole, sillä lääkepurkkia ei saa edes avata lapsen ollessa samassa huoneessa. Voitko kuvitella kuinka suurta myrkkyä se on?

Omasta maasta poimittua.



































KOULUTUS JA LUOMUTILA - ELÄMÄ ALKAA PAISTAA!
Samaan aikaan maallemuuttomme kanssa löysin Ravintoasiantuntijat.fi –koulutuksen, johon ilmoittauduin, sillä kaikki vaivani ovat autoimmuunitauteja, joita voi ja pitää hoitaa ruokavaliolla. Tällä hetkellä ruoka on paras ja arvokkain lääkkeeni, vaikka ruokamatkani on vasta alussa. Kasvatamme omalla luomutilalla kasviksia, vihanneksia, hedelmiä ja marjoja omaan tarpeeseen. Pyrimme käyttämään vain puhdasta lähi- ja luomuruokaa.

Lisäravinteista minulla on käytössäni mm.
- glukosamiini
- hainrustouute
- MSM -yhdiste
- Vitamiinijuoma (sisältää arginiinia + B-, C- ja D-vitamiinia
- Aloe vera -juoma
- ruokasooda
- bentoniittisavi
- vahva D-vitamiini
- omega-3
- magnesium

Happy couple Eppu ja Leena






















Aurinkoihottuma on unohdettu vaiva ja viimekeväinen runsas koivunsiitepöly ei vaivannut ollenkaan. Vuoden-vaihteen jälkeen toisen lapsen synnyttyä odotan jännittyneenä, mutta hyvin valmistautuneena, herääkö tällä hetkellä uinuva nivelreuma vai olenko onnistunut ruokaretkelläni selättämään sen? Positiivisin mielin elämään suhtautuen.

Leena-Maija Laaksonen
Ravintoasiantuntijat.fi-opiskelija

Monday, September 8, 2014

MUUTOS ELINTAVOISSA SAI MINUT ELÄMÄNI KUNTOON! - TOSITARINA

Olen ikinuori, Ravintoasiantuntijat.fi-opiskelija Paimiosta. 






















Avaan tässä artikkelissa hieman oman elämäni käänteentekevistä positiivisista muutoksista. Niiden kautta olen saanut nauttia aktiivisesta ja hyvästä elämästä ja ennen kaikkea olen saanut sairauteni sellaiseen kuntoon, että voin nauttia enemmän elämästä. Kun olin 30-vuotias, harrastin säännöllisesti painia ja kuntosalia. Painoni oli silloin 105 kg (pituus 188 cm). Terveysongelmia ei ollut siihen mennessä juurikaan ollut. Kun ylitin 30 vuoden rajapyykin, alkoivat suolisto-ongelmat. Jatkuva ripuli johti veriripuliin ja terveyteni alkoi huonontua, kun elimistö ei saanut tarvitsemiaan ravintoaineita imeytettyä. Kävin luonnollisesti lääkärissä. Itse asiassa, kävin eri lääkäreiden vastaanotoilla 4 vuoden ajan.

Olin suolistotähystyksessä, josta selvisi diagnoosi; paksunsuolentulehdus eli Colitis. Colitis ulcerosa (krooninen koliitti) on tulehduksellinen paksusuolen sairaus, joka sijaitsee tavallisesti sekä paksusuolen että peräsuolen alueella. Tavallisimpia oireita ovat ripuli, veriuloste ja vatsakivut. Diagnoosi tehdään tähystyksen ja koepalojen avulla. Sairautta hoidetaan länsimaissa yleensä lääkkeillä ja vaikeissa tapauksissa leikkauksella.

Lääkityksenä Colitikseen minulla oli Asacol, Dipentum ja kortisoni. Lääkkeiden tulokset olivat huonoja ja ongelmat vain pahenivat. Kun paksusuoli lähenteli kuoliota, alettiin harkitsemaan leikkaushoitoa. Tällöin painoni oli 78 kg ja hemoglobiini 80. Normaalisti hemoglobiini oli minulla 165, joten olin aika kaukana terveistä päivistä.

Tässä vaiheessa sain vinkin ravitsemuskirjasta, jossa mainittiin krooninen paksusuolen-tulehdus ja sen parantaminen ruokavaliolla. Se oli käännekohta elämässäni. Kaksi viikkoa uuden ruokavalion aloittamisesta oireet hävisivät. Se oli uskomatonta, että niin pienessä ajassa sain niin erinomaisia tuloksia. Tämä oli kuitenkin hyvä esimerkki itselleni siitä, kuinka vastaanottavainen ihmisen elimistö on kun poistetaan ongelman aiheuttaja.

Myöhemmässä vaiheessa olen saanut myös toisen diagnoosin; Valkojäkälä (latinaksi Lichen sclerosus et atrophicus, LSA). Se on ihon sidekudoksen sairaus, jossa ihon kollageeni- ja kimmosäikeet rappeutuvat ja verisuonisto kärsii. Sen syytä ei tunneta. Sitä pidetään yleisesti autoimmuunisairautena. Tähänkin asiaan toimi parhaiten luonnon-mukaiset vaihtoehdot, ymmärrys kehoa rasittavista tekijöistä ja tilanteen korjaaminen sairautta hylkiväksi.

ENTINEN JA UUSI ELÄMÄ

Entisessä elämässä söin ”normaalia” kotiruokaa, niin kuin Ravintoterapeutti suosittelee eli virallista ruokapyramidia noudattaen. Lääkärikin sanoi, että ravinnolla ei ole mitään merkitystä sinun sairauteesi, joten oletin, että näin sitä täytyy sitten elää. Terveyskirja, jonka luin kertoi kuitenkin aivan päinvastaista sanomaa. Joten kun en saanut hyviä tuloksia virallisista ohjeista, oli loogista kokeilla toista keinoa. Kun olin ensimmäisen kerran kaupassa uusien ohjeiden kanssa, aikaa meni lähes tunti ja tuloksena oli vasta yksi porkkanapussi. Oli siis ison muutoksen paikka. Siitä alkoi elämänmittainen kokeiluni. Ensimmäiseksi piti suunnitella koko kaupassakäynti uudelleen, koska kaikki vanhan mallin tuotteet pitikin nyt jättää hyllylle. Kauppaan jäivät siis mm. Maksalaatikot ja vastaavat valmisruokapaketit, jauheliha, peruna, lihaleikkeet, spagetti, pasta, valmiskastikkeet, kana- ja riisiruoat. Tilalle ostoskoriin löysivät tiensä kasvikset, hedelmät, kasvisproteiini kuten Tofu, pähkinät ja siemenet. Koska tuntui hankalalta yhdistellä ruoka-aineita oikein ilman ruoansulatus ongelmia, jätin myös kaiken eläinproteiinin pois. Tämä, päätös oli jälkikäteen ajateltuna virhe, koska eläinkunnan tuotteissa on, oikein käsiteltynä omat hyvät puolensa. Tänään mennäänkin 12 kananmunan päivä vauhdilla. Olin kasvisyöjä kuitenkin 10 vuotta ja sairauteni oli oireeton. Sitten ongelmat palasivat uudestaan. Olin taas samassa lähtöpisteessä ja veriripuli alkoi uudestaan. Tilanne yllätti täysin, koska olin jo unohtanut koko sairauden.

Taas taisteltiin sairauden kanssa kolme vuotta. Ryhdyin hakemaan lisää tietoa, kuuntelin monia asiantuntijoita ja kokeilin paljon uusia juttuja ruokavalioon sekä erilaisia hoitoja. Vastaan tuli paljon turhauttavia ajanjaksoja ja välillä sairaus tuntui vievän voiton. Alkoi usko oikeiden keinojen löytämiseen hiipua ja yksin en olisi välttämättä jaksanut viedä paranemis-prosessia loppuun saakka. Jossain vaiheessa sitten palat loksahtivat paikoilleen ja tajusin kokonaisuuden merkityksen. Tuli täydellinen käännös ajattelumaailmaan. Elämä opetti että ravinto on vain yksi tärkeä osatekijä. Vinkiksi voisin sanoa että, stressinhallinta näyttelee erittäin isoa osaa kokonaisuudessa.

Ravintotottumuksissa tuli jälleen kerran suuri muutos. Eläinproteiinit otettiin taas käyttöön, joka tarkoitti kalan ottamista ruokavalioon. Sen sijaan punainen liha ei ole kuulunut edelleenkään ruokavaliooni yli 20 vuoden jälkeen. Sen olen oppinut kuuntelemalla kehoani. Kuten tiedätte, kaveriporukassa voi joskus helposti joutua (kuitenkin vain ruokavalion suhteen) pahoille teille, kuten pikaruokaravintolaan :) Siellä valintani voi olla Fetasalaatti oliiviöljykastikkeella ja ilman valkoista vehnäpatonkia.

OMA KOKEMUKSENI
Elimistön tulehdustila voi olla jatkuvaa ja ”hiljalleen kytevää” eli matala-asteista tulehdusta (nyt tiedostan aiheuttajat). Tulehdus on aina elimistölle epäedullinen. Monesti tulehdus voi johtua huonosta ja vääränlaisesta ravinnosta, tupakoinnista ja stressistä. Mikäli se johtuu näistä, tulehduksen taso ei ole välttämättä läheskään yhtä korkealla, kuin vakavan infektion aikana. Lievästi koholla olevan CRP:n mittaamiseen käytetään ns. herkän CRP:n mittaamismenetelmää. Hs-CRP saattaakin olla paras tulehduksen mittari ja mitkä elämäntapamuutokset auttavat sitä vähentämään.

Liikuntatottumuksien muuttaminen oli yksi tärkeä käännekohta toipumisessani. Raskaan ja kevyen liikunnan suhdetta piti muuttaa. Nykyään harrastan ihan normaalisti liikuntaa, samoilla tehoilla kuin ennenkin, ilman ongelmia. Kiipeilystä ja maastopyöräilystä on tullut osa elämän-tapaani ja uutta ajattelumaailmaa, samanhenkisten kavereiden kanssa, jossa suositaan terveitä elämäntapoja. Näillä lajeilla on positiivinen vaikutus mielen ja stressin hallintaan.  

Kalliokiipeilystä on tullut yksi stressin hallintakeinoistani. Kalliosta kun tarttuu kiinni, kaikki murheet häviävät ja pää tyhjenee. Parhaimpia kokemuksiani elämässä on ollut kiipeilymatka Lofooteille, Pohjois-Norjaan. Siellä onkin tullut käytyä useamman kerran. Olosuhteet ovat Lofooteilla hyvin luonnonmukaisia. Silloin kalastetaan, syödään marjoja ja juodaan vuoristosta raikasta purovettä. Kun vielä uidaan puhtaassa ja vilpoisessa merivedessä, on kokemus täydellinen. Näiden päälle nukutaan vielä raikkaassa ulkoilmassa. Kahden viikon elämys-matkan jälkeen elimistö on kuin uusi ja virtaa täynnä.



































 Maastopyöräily on minulle mukava ja vauhdikas tapa liikkua luonnossa. Siinä saa käyttää lihasvoimaa ja painovoimaa hyödyksi. Pyöräilyssä mieli lepää ja samalla Suomen kaunis luonto tulee tutuksi. Lisäksi siinä voi liikkua oman kunnon mukaan.








































Liikunnan lisänä pidän yhtä tärkeänä totaalista paikalleen pysähtymistä ja ajatuksiin syventymistä. Yksi tapa missä se on mahdollista, on avantouinti. Toki se käy myös sosiaalisesta tapahtumasta. Hormonit hyrräävät jo avantoon mennessä, jos pelkää kylmää vettä. Avantouinnin aikana vapautuneet stressihormonit eivät kuitenkaan jää käyttämättä, kuten usein henkisen jännityksen aiheuttamassa stressitilanteessa, vaan uimari käyttää ne elimistön puolustustaistelussa kylmää vastaan. Hormonipitoisuudet laskevat kylmässä vedessä ja uimari kokee, että henkisen jännityksen aiheuttama stressi jäi avantoon.

Tästä kokonaisuudesta on tullut elämäntapa. Pystynkin kokemuksien ansiosta antamaan toimivia ohjeita kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa niin kiipeilystä, liikunnasta kuin ravitsemuksestakin. Sen takia käyn Ravintoasiantuntijat.fi koulutusta, jotta saan täydennettyä ravinto-/hyvinvointi-tietämystäni. Opiskelu on koko elämän mittainen projekti jonka tiedon ansiosta pystyn nauttimaan harrastuksistani täysillä. Suosittelen sinullekin!

Reippain terveisin!

Kai Kiviranta Ravintoasiantuntija-opiskelija
kai.kiviranta@gmail.com

Thursday, August 28, 2014

KASVUKIVUT JA RAVINTOAINEIDEN PUUTOS

Kasvukivut - ne johtuvat monesti ravintoaineiden puutteesta














Kuva: Nicki Varkevisser, Flickr

Miten sitten selität asian nuorelle, siinä se haaste onkin. Kokeilin kerran tätä keinoa: "Pete, kun sulla on se mopo, johon laitat risiiniöljyä siksi, että mopon moottori toimisi tehokkaammin ja se kulkisi nopeammin. Ajattele, että ottamalla lisävitamiineja itsellesi, voit saada omaan kehoosi samalla lailla tehokkuutta, joka näkyy mm. siinä, että ei tule flunssaa niin helposti ja erityisesti nyt kun sulla on noita kasvukipuja, ne vähenevät. Lisävitamiineja saat syömällä enemmän kasviksia. Tiesitkö muuten, että viidakon lihaskimppu, Gorilla syö pääasiassa kasviksia ja hedelmiä!"

Keho käy läpi valtavan muutoksen kun se puperteetti-iässä kokee kasvupyrähdyksiä. Se vaatii silloin myös erityisiä raaka-aineita kasvuun. Näitä toki saat kun syöt terveellisesti, mutta hampurilais-ateria, kokis, energiajuomat ja karkit ei sitä valitettavasti tuo. Lisää siis ravintoosi (edes jotain näistä) vihanneksia, kasviksia ja ihan yksinkertaisesti paljon vettä. Luomulihaa, luomukananmunia, kalaa, pähkinöitä ja avokadoa. Kun sulla on kasvukipuja, keho antaa signaalin, johon sinun on hyvä reagoida! Näitä tarvitset vitamiineja tarvitset ainakin:

Magnesium
Kalsium
D-vitamiini
Sinkki
Omega 3
E-vitamiini
Seleeni


Riittävä uni on tärkeää, koska unessa kehosi kasvaa ja kehittyy myös. Kännykät ja tietokoneet pois makuuhuoneesta. Tarkista D-vitamiinitasosi mittaamalla se lääkärikeskuksessa. Jos se on alle 50 Nmol/L, sinun on hyvä tankata D3-vitamiinia ainakin 100 µg/pv.

Wednesday, August 27, 2014

D-TESTI

Päivitetty D-testi on siirtynyt Ravintoasiantuntijoiden blogiin.
Sieltä näet päivitetyn version testistä.

Wednesday, August 6, 2014

KURKUMAN TERVEELLISYYS

ORAC-ARVO MITTAA RUOAN ANTIOKSIDANTTIARVOA
Tiesitkö, että mausteet omaavat erittäin korkeat terveysarvot? Eräs tapa mitata antioksidanttisuus-pitoisuutta on mitata tuotteen ORAC-arvo. Me kaikki tiedämme, että mustikka on todellinen metsiemme superfood. Silti useat mausteet päihittävät tämän ihmemarjan ORAC-arvolla mitattuna. Tästä johtuen erityisesti mausteista ruokaa voi rehellisesti sanoa lääkkeeksi, kuten Hippokrates aikanaan sanoi.




 









Kuva: Stephen Jackson, Flickr

Alla muutamien ruoka-aineiden ORAC-arvoja: mittayksikkö kaikissa: μ mol TE/100g
Oliiviöljy - 219
Tomaatti – 387
Appelsiinimehu
(raakapuristettu) – 726
Mustikka – 4,700
Pakuri – 52,00
Kurkuma – 127,000

½ teelusikka kurkumaa vastaa yli 1000 mg vahvuudeltaan, joten hyvin pieni määrä kurkumaa riittää.

Kurkuman monia käyttötapoja:

1. Lisää kurkuman tehoa jopa 1000-kertaisesti mustapippurin avulla. Mustapippurin sisältämä piperiini saa tämän aikaan.

2. Hampaiden valkaisu. Tee itsellesi terveellisempi hammastahna:
- punasavi
- piparminttuöljyä muutama tippa
- kurkuma
Laita aineet pieneen kippoon ja lisää esim. ½ tl savea ja kurkumaa ja muutama tippa piparminttuöljyä keskenään. Saat erilaisen ja terveellisen hammastahnan , jolla on lisäksi pieni valkaisuteho terveysvaikutusten lisäksi.

3. Päänahan hoitoon.
Kookosöljy ja kurkumaseos. Hiero päänahkaan, anna vaikuttaa 15 minuuttia. Pese pois normaalilla tavalla käyttäen shampoota. Voit käyttää myös esim. neitsytoliiviöljyä tms.









kuva: anuandraj

4. Vääntyikö nilkka? Ruhjevamman hoitoon
1 tl suolaa
2 tl kurkumaa
pieni määrä vettä
Sekoita keskenään ja levitä tahna esim. vanhaan lakana riepuun, jota et enää käytä ja laita kipeään kohtaan. Huom! Aine värjää väliaikaisesti ihoa keltaiseksi, joten pidä se mielessä. Anna vaikuttaa 20 minuuttia. Toista päivittäin kunnes huomaat turvotuksen laskeneen. Maryland Medical Center-yliopisto suosittelee, että käytät tulehduksen estoon ananaksesta saatavaa bromelaiinia (esim. REGULAR ENTSYYMIKAPSELIT) sekä kurkumaa. Kurkumaa ja bromelaiinia, molempia päivittäin 250-500 mg kolmesti päivässä.

5. Hoida kipeää vatsaa
Ota kurkumaa neljästi päivässä ½ tl.

6. Helpota nivelrikkoa kurkumalla. 2 x päivässä ¼ teelusikallista kurkumaa kerralla. Voit kokeilla myös 4 x päivässä annostusta, koita löytää oma annostuksesi.

7. Kokeile kurkumaa iho-ongelmiin. Texasin yliopiston mukaan kurkumiini ehkäisee melanooman kasvua. American syöpäyhdistys kertoo, että kurkumiini voi tappaa sekä hidastaa syöpäsoluja.

8. Alzheimer. Tutkimuksen mukaan se voi vähentää oireita jopa 30%.

9. Tee grillattavasta lihasta terveellisempää kurkuman avulla. Kurkuma voi vähentää syöpää aiheuttavien heterosyklisten amiinien määrää jopa 40%. Lihan kypsentäminen korkeassa lämpötilassa tuottaa syöpää aiheuttavia aineita, kuten heterosyklisiä amiineja. Ne on luokiteltu syöpää aiheuttaviksi karsinogeeneiksi. mutta grillata voi myös terveellisemmin. On saatu paljon epidemiologista näyttöä siitä, että paljon lihaa kuluttavat ovat muita alttiimpia sairastumaan moniin syöpäsairauksiin. Tutkijat ovat esittäneet useita mahdollisia selityksiä siihen, miksi punainen liha voisi edistää syövän kehittymistä, mutta pääsyyllisinä pidetään juuri heterosyklisiä amiineja.

10
. Sävyttävä kosteusvoide
Naiset Intiassa käyttävät useasti vähän kurkumaa lisänä sävyttävissä kasvovoiteissaan sekä vartalonkuorintavoiteissaan, joka saa ihon hehkumaan.

Näinä ennätyskuumina aikoina on tärkeää pitää nestetasapainosta huolta. Hyvin yksinkertainen energiajuoma nestatasapainon ylläpitämiseksi on:

VOIMAJUOMA
- vettä 1 L
- 2-4 rl intiaanisokeria/hunajaa
- 1 tl laadukasta suolaa esim. käsittelemätöntä merisuolaa tms.

Myös omenaviinietikka on erinomainen terveysjuoma kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Sekoitussuhde 6 dl vettä ja 1-2 tl omenaviinietikkaa. Käytä pastöroimatonta tai luomuviinietikkaa.

KREIKKALAINEN RUOKA

Miksi kreikkalainen ruoka on niin terveellistä? Ei ainoastaan oliiviöljyn, auringonvalon ja kreikkalaisen salaatin takia, vaan yksi kaikkein parhaimmista ORAC-arvon omaavista mausteista, jota käytetään mm. kreikkalaisessa ruoanlaitossa löytyy kreikkalaisesta keittiöstä. SUMAC-maustetta käytetään paljon kasvisten maustamiseen, muuta myös kebabiin, riisiin ja salaattiin. Sen ORAC-arvo on parhaimmillaan jopa 312,000!

HYVINVOINTITEE
- kuumaa vettä
- 1/4 tl kurkumaa
  Anna vaikuttaa 10 minuuttia ja lisää hunajaa tai intiaanisokeria makeutukseksi
- Jos haluat muuttaa makua, lisää haluamaasi teemakua joukkoon.

Lähteet:
http://www.terve.fi/terveyden-abc/lihaa-ei-kannata-kuumentaa-liikaa
www.kotipetripaavola.com/omenaviinietikka.html



Thursday, June 5, 2014

LUONNON URHEILUJUOMIA

Olemme koonneet ja käyneet läpi hieman erilaisia urheilu- ja terveysjuomia yhdessä Kai Kivirannan ja Tommi Sundqvistin kanssa ja tässä on kooste niistä. Kai Kiviranta opiskelee parhaillaan Ravintoasiantuntijat.fi-koulutusta. Luonnosta löytyykin uskomattoman monenlaisia supertuotteita. Pienellä vaivannäöllä saat todellisia voimajuomia! Artikkelissa mukana myös muita erikoisempia vaihtoehtoja.


ENNEN TREENIÄ - JUOMAT


1. ENNEN TREENIÄ - ENERGIAA NOKKOSUUTTEESTA!

luonnon Superfoodista - Nokkosesta!


Kaipaatko energiaa? Tee oma superjuomasi nokkosuutteen muodossa! Nokkonen on epäilemättä yksi tärkeimpiä kasveja hyvinvoinnillemme. Proteiinimäärä nokkosen lehdissä voi olla jopa 9g/100g tuoreita lehtiä. Se on kasviproteiinien parhaimmistoa. Yrttipiireissä puhutaan, että nokkosen proteiinien laatu lyö leiviltä jopa lihan ja kananmunien.
Kasvin osat: Lehdet (paras), mutta myös varret ja juuret ovat käytössä. Nokkosessa
on proteiinia, vitamiineja ja kivennäisaineita, erityisesti seleeniä, rikkiä, sinkkiä, kromia, ja booria . Litra nokkosuutetta voi sisältää jopa 1000 mg kalsiumia, 4500 µg A-vitamiinia, 760 mg K-vitamiinia ,10 % proteiinia ja runsaasti eri B-vitamiineja. Huomaa, että määrä riittää yhdeksi viikoksi.

VOIKO NOKKOSTA SYÖDÄ "RAAKANA"?
Pienellä harjoittelulla voi. Ota nokkonen varovasti käsiisi seuraavasti:
1. Ota peukalo/etusormi-otteella kiinni lehden alapuolelta nipistäen lehti sormien väliin.
2. Ala rullaamaa lehteä takaosasta tiukaksi rullaksi.
3. Syö se
4. Jos nokkonen tuntuu pistävän, ota piharatamo avuksi ja jauha se suussasi. Se hoitaa pistoksia. Muutaman harjoittelun jälkeen sinusta tulee nokkosen syönnin ammattilainen ja ihmettelet miksi et ole tätä ennen tehnyt!

Ohje nokkosuuteelle:
- 30g kuivattuja nokkosia.
- Laita ne isoon lasipurkkiin ja kaada päälle kiehuvaa vettä. Sekoita ja sulje kansi tiiviisti.
- Hauduta 4 tuntia tai yön yli.
- Haudutuksen jälkeen, purista nokkosen ravintoaineet veteen ja laita juoma jääkaappiin.
Juo päivittäin ja huomaa, että energiasi ovat uudella tasolla!

2. ENNEN TREENIÄ - BOOSTIJUOMA

4 dl lämmin vihreä tee / vesi
2 rkl Intiaanisokeria
Nokare aitoa voita
Nokare kookosrasvaa

3. ENNEN TREENIÄ – EHKÄISE MAITOHAPPOA RUOKASOODALLA
Lähes jokaisen keittiöstä löytyy ruokasoodaa. Jo pienellä määrällä ruokasoodaa saat uskomattoman tehokkaan lihastreenijuoman ehkäisemään maitohappoa, joka hidastaa lihastoimintoja. Ronald W. Deitrick, (Ph.D.), toteutti testin, jossa juoksijat ottivat ennen 800 m juoksua ruokasoodaa. Aika parani keskimäärin 2,2 sekuntia. Huom! Jos sinulle tulee sivuoireita, kuten ilmavaivoja tai ripulia, lopeta tai vähennä käyttöä.

Ohje: Ota ruokasoodaa 90 minuuttia ennen urheilusuoritusta:
- 1/2 tl ruokasoodaa
- 1/2 litraa vettä
- 1 tl merisuolaa
- 1 tl sitruunaa raikkaan maun saamiseksi
- Voit lisätä juomaan makeutusta, kuten hunajaa, intiaanisokeria, agavesiirappia tms.

4.  KAKSI TUNTIA ENNEN TREENIÄ
Kananmunia, esim. 4 kpl. Miksi? Fosfatidylkoliini - parantaa suorituskykyä, tämä on testattu mm. USA:n armeijan rankoilla testeillä. Yhdysvalloissa koliini on julistettu välttämättömäksi vitamiiniksi moninaisten terveysvaikutustensa vuoksi. Riittävä koliinin saanti turvaa maksan normaalin toiminnan sekä säätelee kolesterolitasoja. Se vahvistaa kehon omia parantamismekanismeja ja on mukana suuressa osassa aivojen toimintoja. Suositus (USA) pitää riittävänä koliininsaantimääränä 550 mg päivässä miehille sekä raskaana oleville naisille ja 450 mg päivässä naisille

5. ENNEN TREENIÄ – KOVA TREENIPÄIVÄ
1. Luomukananmunia + MCT-öljyä
Kananmunan keltuainen sisältää lesitiiniä, mikä edistää lihastoiminnan paranemista. Sitä myydään myös luontaistuotekaupoissa ravintolisänä. MCT-öljy termogeenina polttaa rasvaa, nopeuttaa aineenvaihduntaa, parantaa suorituskykyä ja ylläpitää lihasmassaa. Se myös parantaa uupumusta ja väsymystä. Jos haluat kasvattaa painoasi, älä käytä MCT-öljyä tai kookosöljyä.

6. ENNEN TREENIÄ – SUPERSETTI (lisäinfo artikkelin lopussa) *****
Toiset pitävät tätä keinoa parhaimpana, kun kyse on kovista tavoitteista. Huomaa, että normaali kuntoilija ei välttämättä tarvitse tällaista tapaa. Miksi sitten ennen treeniä ei kannata tankata hiilihydraatteja ja miksi 2.5 – 4 h syömättömyys nostaa suorituskykyä treenissä?
1. Jos ennen harjoitusta tankkaa rajusti, verensokeri nousee nopeasti ylös.
2. Insuliini tasapainottaa ja laskee tasoa. Saattaa huimata ja tehot laskevat.

Jos ennen harjoitusta on syömättä, erittyy paljon glukagonia, joka vaikuttaa positiivisesti:
- rasvat pilkkoutuvat verenkiertoon --> rasvahapot ovat olennainen osa bodaustreenin energianlähteestä, kreatiinifosfaatin ja atp:n lisäksi.
- maksasta pilkotaan glukoosia
Jolloin syke ja verenpaine kasvaa ja alveolit keuhkoissa laajenevat. Glykogeenin pilkkoutuminen maksasta ja lihaksista kasvaa. Lihasten glykolyysi kasvaa eli lihaksen ATP- tuotto kasvaa.


TREENIN AIKANA NAUTITTAVAT JUOMAT


7. TREENIN AIKANA – YRTTIJUOMA
- Vihreä tee tai vesi
- auringonhatun lehtiä (vastustuskyky)
- ripaus merisuolaa
- hunajaa (energiaa). Hunaja liukenee paremmin, jos vesi on keitetty ja haalennettu noin kädenlämpöiseksi +40 C.

8. TREENIN AIKANA - MARJAPOMMI



Käytä yhtä marjaa tai tee oma sekoitus
- mustikkaa/vadelmaa/puolukkaa/mustaviinimarjaa tms. suomalainen marja
- 1 l vettä
- hunajaa
- ripaus merisuolaa
Suomessa kasvaa noin 50 erilaista luonnonvaraista marjaa, joista 37 on syötäviä. Ravintokäyttöön ja kerättäväksi soveltuvia on kaiken kaikkiaan parikymmentä. Tunnetuimmat ja kaupallisesti arvokkaimmat marjat ovat puolukka, mustikka, vadelma, lakka, karpalo, tyrni ja variksenmarja.

9. TREENIN AIKANA – MIXTUURA
-
1 l vettä
- koivunlehtiä, kuivattuja. (C-vitamiinia, flavonoideja), kerää, jos mahdollista, kukinnon alkuvaiheessa
- mintun lehtiä
- 3-4 rkl intiaanisokeria
- ripaus merisuolaa
Koivunlehden sijaan käy myös esimerkiksi mustaherukan-, mustikan-, pihlajan-, sianpuolukan-, mansikan- ja metsämansikan lehdet.


10. TREENIN AIKANA – METSÄJUOMA

- 1 l vettä
- 2 dl pakurikääpänestettä. (keitä pakuria 20 min. tai anna uuttua yön yli termoskannussa.
Annostus: 2 tl pakurikääpää / 500 ml vettä
- suomalainen hunaja/intiaanisokeri
- ripaus merisuolaa
Pakurikäävän voi korvata ananas-, omena- tai, karpalomehullakin. Valitse aina täysmehu, joka sisältää hedelmän omaa makeutusta eikä lisättyä sokeria.


11. TREENIN AIKANA - NOKKOSJUOMA (
voi nauttia myös treenin jälkeen)
- Vettä runsas 1 l
- Kuivattuja nokkosenlehtiä*. Kerää illalla, huuhtele ja anna kuivua yön yli lautasella.
- intiaanisokeria 3-4 rkl **
- merisuolaa tai vastaavaa suolaa ***(Himalaja jne.) 1 tl
- loraus sitruunaa (tehostaa aineenvaihduntaa)
Voit antaa juoman olla jääkaapissa noin 2 tuntia ja antaa ainesosien imeytyä – ota valmis juoma mukaan salille.
* Nokkonen lisää hemoglobiinin määrää, lisää vastustuskykyä ja immuunipuolustusta.
** Intiaanisokeri on hidas sokeri ja antaa energiaa pitempään, toisin kuin valkoinen sokeri. Sokeripitoisuus on n. 89%. Loppuosa sisältää tärkeitä¨mineraaleja, joita valkoisessa sokerissa ei ole. (Masajo.fi). Maaperämme on köyhtynyt 76 % mineraalien osalta viimeisen 100 vuoden aikana. Siksi on tärkeää saada näitä elintärkeitä mineraaleja, joita mm. intiaanisokeri tarjoaa.
*** Suolan ansiosta lihaskrampit vähenevät.
**** Lisää omenaviinietikkaa, erityisesti jos suoritus kestää yli tunnin. Se parantaa vastustuskykyä, liuottaa kalkkeutumia verisuonten seinämistä sekä auttaa ehkäisemään veritulppien ehkäisemistä.

12. TREENIN AIKANA - OMENAVIINIETIKKAJUOMA
- 1 l vettä
- 1-2 tl omenaviinietikkaa
- 3-4 rl intiaanisokeria

Tämä sopii myös yli tunnin kestävään treeniin (omat glykogeenivarastot täyttyvät). Se korvaa menetettyjä mineraaleja, normalisoi kehon Ph:ta sekä insuliintasoja. Intiaanisokeri on käsittelemätöntä luonnon täysruokosokeria, joka sisältää runsaasti vitamiineja, kivennäisaineita, aminohappoja (jopa 17 erilaista) ja antioksidantteja. Paras omenaviinietikka on luonnollinen sakkainen omenaviinietikka, jossa on tallella kaikki etikan ainesosat. Luonnollinen sakkainen omenaviinietikka sisältää mm. runsaasti kaliumia. Bragg on yksi tuotemerkki.

Omenaviinietikka käy erinomaisesta terveysjuomasta. Voit juoda esim.
- 3 x päivässä 6 dl (yht. 18 dl) vettä
- 1-2 tl omenaviinietikkaa / 6 dl vettä
- Voit halutessasi lisätä vielä 1-2 tl valmiiseen sekoitukseen.

Ps. Yksinkertainen tapa valmistaa omenaviinietikkaa on kun leikkaat omenanpalasia ja laitat ne saviruukkuun. Peitä ruukku haalealla vedellä ja harsokankaalla. Anna tekeytyä
4-6 kuukautta lämpimässä paikassa. Kun etikka on valmis suodata se pois ruukusta.


TREENIN JÄLKEEN



Treenin jälkeen palautuminen on haastavampaa ilman urheilijoille tarkoitettuja palautusjuomia kuten pastöroimatonta hera-isolaatti. Jos ei muuta ole ollut tarjolla, olen juonut treenin jälkeen (30 min) hunaja/ tomaattimehusekoituksen. Lisäksi vielä Chlorellaa (makean veden levä). Tunnin päästä treenien jälkeen syödään kasvisproteiiniateria, esim. siemeniä, pähkinöitä ja höyrytettyjä kasviksia.

13. TREENIN JÄLKEEN - KAR-HUN-NOKKA

karpalo 1 dl (C-vitamiinia ja kuitua). Luonnollinen antihistamiini ja voimakas antioksidantti (kversetiini). 
- hunaja 1 rl (vitamiinipommi*, antaa energiaa pitkään. Hiilihydraatit fruktoosi ja glukoosi.) Hunajan mineraalit auttavat palautumisessa. 
- nokkonen 50g
- haaleaa vettä 1 l
Voit sekoittaa ainekset lämpimässä vedessä. Älä kuitenkaan laita hunajaa kiehuvaan veteen, jotta ravinteet eivät tuhoudu. *Hunajassa on paljon vitamiineja, kivennäisaineita,
antioksidantteja ja aminohappoja. 

14. TREENIN JÄLKEEN – LUONNON PROTEIINIJUOMA
- 3 dl valmista nokkosuutetta
- 10g persiljaa
- lisää vettä tarpeen mukaan
Yrtit, joissa on paljon proteiinia (per 100g): sarviapila 23g, persilja (22g), korianteri (kuivattu 21g), tilli 19g, paprika 14g

14. HYVÄ PALAUTUMISJUOMA HIMOTREENAAJALLE
Micro Whey Active 4kg (heraproteiini-isolaatti). Ei sisällä konsentraattia. Erinomainen proteiini tiukan lihasmassan hankintaan ja palautumiseen kovasta treenistä. Runsaasti BCAA- aminohappoja ja L- glutamiinia. Proteiineja löytyy perinteisen lihan lisäksi myös hieman yllättävistäkin kohteista kuten mm. karpalo-, riisi-, hamppu- ja herneproteiini.

Koivunmahla  on myös erinomainen juoma, mutta sitä voi kerätä vain lyhyen aikaa ennen silmujen puhkeamista pääasiassa toukokuussa.

***** YHTEENVETO SYÖMÄTTÖMYYDESTÄ ENNEN TREENIÄ:
Huomaa, että tämä ei toimi kaikilla, joten kokeile. Syömättömyys saattaa voittaa jopa tankkauksen, koska:

- verensokeri saattaa olla jopa korkeampi kuin tankkaamalla, pysyen harjoituksen ajan korkeana, eikä taso laske kuten tankatessa ulkoisella glukoosilla.
- keho käyttää rasvahapot energiaksi tehokkaammin --> tärkeää kehonrakennustreeneissä.
- veren glukoosin energia käytetään treeniin, eikä sitä varastoida lihaksiin, rasvakudoksiin tai maksaan.
- adrenaliinin eritys on tehokkaampaa --> nostaa treenin tehoa monella tavalla
Proteiinit = yhteensä 20 eri aminohappoa, joista 10 ihmisen elimistö ei pysty itse valmistamaan, joten ne täytyy saada ruoasta.
Aminohapot = kehon rakennusaineita. Proteiinissa on energiaa 17 kJ (4 kcal) / 1g. 
Proteiinin ylimäärä ei varastoidu vaan muuttuu elimistössä rasvaksi. Sopiva proteiinimäärä riippuu fyysisen suorituksen rasittavuudesta.
Proteiinimääriä:
-
liikuntaa harrastamaton ihminen 0,8g /painokilo  (15-20g/ateria)

- liikuntaa harrastavalle n. 1,5g/painokilo
- kovaa liikuntaa harrastavalle > 2,0 - 2,5g/painokilo (30g/ateria)
Proteiini pitää nauttia riittävän energiamäärän kanssa, jotta siitä saadaan riittävä hyöty. Vähintään 500 kcal/ateria. Erityisesti voimaharjoittelun alussa syntyy lihasvaurioita ja näiden korjaukseen tarvitaan lisääntynyttä proteiinimäärää.


Lähteet:
Lepää - Liiku - Syö - Terveydeksi! (Christer Sundqvist)
http://www.herbology.com.au/energy-boosting-superfood-taking-the-sting-out-of-nettles/ healthyliving.azcentral.com
http://kuuyrttitarhassa.blogspot.fi/2012/05/villiyrttien-keruukalenteri.html

Merja Niemi
: Aurinkoinen ruoka -ravinto lääkkeenä
Toivo Rautavaara
: Terveysteetä luonnonkasveista
Marja-Liisa Alanko
: Maisan maustetarha -Yrtit omasta ryytimaasta
Turtiainen M., Salo K., Saatamoinen O. 2007. Mustikan ja puolukan marjasatojen valtakunnalliset ja alueelliset kokonaisestimaatit Suomen suometsissä. suoseura Tiedonantoja 58(3-4):87-98. Salo K. 1994. marjat, sienet, yrttikasvit ja palleroporonjäkälä. Tapion Taskukirja 22. s. 298-308.
http://www.dietandfitnesstoday.com/nutritionsorted.php?catid=0200&nutid=203

fineli.fi, http://www.hsf-network.com/en/plants-page/nettle-urtica-dioica/